Raahe

SSAB palkkaa yli 800 kesätyöntekijää Suomessa

Sadoille nuorille on tulevanakin kesänä työpaikka SSAB:llä. Eniten paikkoja on Raahen terästehtaalla, jonne palkataan noin 600 kesätyöntekijää. Hämeenlinnaan on palkattu lähes 200 nuorta, mutta myös pienemmillä toimipaikoilla eri puolilla Suomea on kesätyöntekijöitä.

Raahessa kesätyöpaikkoja on tuttuun tapaan avoinna satamassa, rauta- ja terästuotannossa, valssaamolla sekä mekaanisessa ja sähkökunnossapidossa, kiinteistöhuollossa ja laboratorioiden toiminnoissa. Kesätöitä tehdään sekä vuorotyönä että päivätyönä. Kesätyöt ajoittuvat pääsääntöisesti touko-elokuulle 2022.

Tuotannon kesätyöpaikkojen lisäksi SSAB:lla on Raahessa kesäksi töitä myös tuotannonohjauksessa, kuljetussuunnittelussa, ympäristötiimissä, prosessitietojärjestelmien kehityksessä ja prosessikehityksessä.

Hämeenlinnassa tuotannon työtehtävät sijoittuvat tuotantoprosessin eri vaiheisiin, kuten prosessin valvontaan, laaduntarkkailuun ja lähetystoimintoihin. Työtehtäviä on myös kunnossapidossa ja tehdaspalvelussa. Kesätyöntekijöitä on myös IT:ssä, laboratorioissa, tuotannonohjauksessa, kuljetustensuunnittelussa sekä työnjohtotehtävissä.

"Kesätyöntekijät mahdollistavat asiakkaidemme palvelemisen ja tuotannon normaalin jatkumisen vakituisen henkilöstön loma-aikoina. Tarjoamme nuorille luonnollisesti mahdollisuuden ansaita omaa rahaa ja samalla saada arvokasta työkokemusta terästeollisuudesta”, kertoo SSAB Europen Suomen henkilöstöjohtaja Matti Santala.

Haut Raahen tehtaan tuotannon työntekijäpaikkoihin ovat auki vielä 31.3.2022 saakka. 

www.ssab.fi/kesatyo