euro2

Päästökauppa ja hiilitullimekanismi jakoivat Euroopan parlamentin

|
Toimitusjohtaja Kimmo Järvinen

Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona kannastaan komission päästökauppajärjestelmän ja hiilirajamekanismin toteutusehdotuksiin. Äänestystulos on teollisuuden kannalta kokonaisuudessaan pettymys, koska se viivästyttää kipeästi kaivattua hiilivuotomekanismin vahvistamista ja teollisuuden vihreän siirtymän tukemista.

Historialliseksi äänestyksen tekee se, että ennen äänestystä itse mietinnöstä edustajien enemmistö oli jo hyväksynyt useita muutosehdotuksia, joissa tuettiin teollisuuden siirtymistä vähähiiliteknologioihin tulevan päästökauppakauden aikana. Hyväksytyt muutokset olisivat tukeneet teollisuuden työpaikkojen säilyttämistä, ja niillä olisi voitu pitää eurooppalainen teollisuus kilpailukykyisenä sekä tukea hiilestä irtautumista.

Euroopan parlamentti päätti kuitenkin äänestyksessään palauttaa päästökaupan uudistusta koskeneen mietintönsä takaisin valiokunnan valmisteluun. Mietinnön valmistelusta vastasi parlamentin ympäristövaliokunta. Äänestystuloksen selvittyä hiilirajamekanismimietinnön valmistelija päätti vetää mietintönsä pois äänestyksestä ja palauttaa senkin valiokuntavalmisteluun.

Parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan lausunnosta vastannut Mauri Pekkarinen on tapahtumasta huolimatta tyytyväinen tulokseen. Pekkarisen valiokunnan keskeiset esitykset, eli hiilirajamekanismin aikataulu ja teollisuuden viennin aseman turvaaminen saivat parlamentin enemmistön tuekseen. Näillä muutoksilla pyritään varmistamaan teollisuudelle riittävä tuki tarvittavien päästövähennysinvestointien toteuttamisessa. Tämä on tärkeää teollisuuden työpaikkojen ja kansainvälisen kilpailukyvyn säilymiselle.

Äänestystulos vahvistaa myös sen, että parlamentin ympäristövaliokunnan on otettava muiden valiokuntien ja parlamentin enemmistön näkemys huomioon ja haettava tasapainoisempaa päätöksentekoa. Seuraavassa vaiheessa päästökauppauudistuksen valmistelutyö jatkuu valiokuntatasolla. 

Metallinjalostus ry:n jäsenyritykset ovat sitoutuneet vihreään siirtymään valmistelemalla Suomessa useiden miljardien päästövähennysinvestointeja vuoteen 2030 mennessä. Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen toteaa, että meneillään olevien päästövähennysinvestointien toteutuksen kannalta on oleellisen tärkeää, että Euroopan parlamentin jäsenten väliset neuvottelut jatkuvat pian uudelleen ja että löydetään ratkaisu, joka auttaa irtautumaan hiilestä kestävällä tavalla sekä varmistaa, että saadaan luotua aidosti toimiva hiilivuotomekanismi myös viennin osalta. Komission esitys toisi eurooppalaisille metallinjalostusyrityksille usean miljardin lisäkustannukset ja heikentäisi niiden kykyä toteuttaa suunnitellut investoinnit. Suuri puute valmistelussa on myös voimakkaasti kohonneiden energia- ja päästöoikeushintojen vaikutusten arvioinnin puute.

Kimmo Järvinen
toimitusjohtaja
metallinjalostajat ry